top of page

Tervetuloa omalla porukalla

Kädentaitopajaan

Pajassa pääsette upottamaan kädet kuraan, vääntämään rautalangasta kaunista, herättämään kenties piilossa olevan luovuuden kukkaan ja saamaan käsillä aikaan jotain konkreettista ja ehkä jopa yllättävää! Kädentaitopajat sopivat erinomaisesti esimerkiksi työpaikan tyky/tyhy-hetkeen tai  yhteiseksi mukavaksi tekemiseksi vaikka ystäväporukalle. Käsillä tekemisen äärellä jäävät muut ajatukset taka-alalle ja mielikin rentoutuu. Sallan Pajan kädentaitopajoissa jokainen onnistuu, vaikka tavallisesti käsityöjutut eivät harrastuksiin kuuluisikaan. Pajaan mahtuu mukaan 7-12 henkilön porukka. Pienemmälläkin porukalla voi tulla, mutta minimihinnoittelu on 7 hengen mukaan. Alla on esiteltynä erilaisia pajavaihtoehtoja. Tervetuloa pajailemaan! Sallan Paja toimii Turussa Orikedolla, osoitteessa Ruunikkokatu 5

Kädentaitopajaesite

Lataa tästä pdf-esite kädentaitopajoista

Betonipaja, kahden kerran juttu, 2 h/ kerta

Kaksiosaisessa betonipajassa ensimmäisellä kerralla valetaan betonista tuotteita ja toisella kerralla niitä viimeistellään hiomalla, maalaamalla, kuvioimalla ja lakkaamalla. Pajakertojen välissä on noin yksi viikko kuivumisaikaa. Pajassa voi valmistaa oman valinnan mukaan mm. erilaisia vateja, ruukkuja, pannunalusia ja ulkotulialustoja (Sallan Pajan Tulilehti-muoteilla). Pajaan voi tuoda mukanaan myös omia muotteja kuten erilaisia astioita, saappaita ja pitsiliinoja. Se kannattaa muistaa, että kaiken minkä laittaa betoniin, on sitten betonissa. Eli niitä ei saa enää puhdistettua "siistimpään" käyttöön. Pajassa saa valmistaa niin monta tuotetta kuin parissa tunnissa ehtii. Pajakokonaisuuden hinta on 77 € / hlö. Hinta sisältää kaikki materiaalit ja opastuksen. Mukaan mahtuu max 12 osallistujaa ja 7 osallistujaa on minimi. Toki voi tulla pienemmälläkin porukalla, mutta minimiveloitus on yhteensä 539 € .

Kädet kuraan-betonipaja, yhden kerran juttu, 2 h

Yksiosaisessa betonipajassa laitetaan kädet kuraan ja valetaan oman valinnan mukaan erilaisia betonitöitä kotiin ja puutarhaan. Valimolla on runsaasti erilaisia muotteja käytössä ja pajaan saa tuoda myös omia muotteja. Töitä saa tehdä niin monta kuin parissa tunnissa ehtii. Koska tämä on yhden kerran paja, kannattaa töiden valinnassa ottaa huomioon, ettei niitä viimeistellä esim hiomalla pajalla. Lopputuloksena on rouhean kauniita betonitöitä. Kun työt ovat kuivuneet Sallan Pajalla niistä irroitetaan muotit ja kuivuneet työt on noudettavissa Pajalta aikaisintaan kolmen päivän kuluttua pajasta. Tämän pajakokonaisuuden hinta on 42 € / osallistuja sisältäen pajassa käytettävät materiaalit ja opastuksen. Mukaan mahtuu max 12 osallistujaa ja 7 osallistujaa on minimi. Toki voitte tulla pienemmälläkin porukalla, mutta minimiveloitus on yhteensä 294 €.

Pintojen taiteilua-betonipaja, yhden kerran juttu, 2 h

Yksiosaisessa betonipajassa hiotaan, maalataan, kuvioidaan ja lakataan Kuramuijan valmiiksi valamia "aihioita". Vaihtoehtoina on mm. erilaisia vateja, ruukkuja, pannunalusia ja Tulilehti-ulkotulialusia.  Pajassa saa tehdä oman valinnan mukaan niin monta työtä kuin ehtii parituntisen aikana. Pajamaksu sisältää kaikki pintoihin tarvittavat materiaalit ja opastuksen. Aihioilla on erikseen hinnat, jotka ovat edulliset. Tämän pajakokonaisuuden hinta on 38 € / osallistuja sisältäen pajassa käytettävät materiaalit ja opastuksen. Mukaan mahtuu max 12 osallistujaa ja 7 osallistujaa on minimi. Toki voitte tulla pienemmälläkin porukalla, mutta minimiveloitus on yhteensä 266 € + aihiot.

Rautalankapaja, 2 h

Rautalankapajassa väännetään erilaisista metallilangoista ja verkoista kyseiseen vuodenaikaan sopivia ja ajattomiakin koristeita kuten kransseja, kukkia, sydämiä.  Pajassa voi valmistaa myös pieniä käyttöesineitä kuten servettirenkaita tai koreja. Erilaisia malleja on runsaasti ja sen lisäksi voi toki vääntää juttuja ihan oman mielenkin mukaan. Tämän pajakokonaisuuden hinta on 38 € / osallistuja sisältäen pajassa käytettävät materiaalit ja opastuksen. Mukaan mahtuu max 12 osallistujaa ja 7 osallistujaa on minimi. Toki voitte tulla pienemmälläkin porukalla, mutta minimiveloitus on yhteensä 266 €.

bottom of page